keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Paljon saavutettavaa!

Nyt tuli sen verran painavaa asiaa jälleen eteen että piti  antaa aikaa taas tälle hetkeksi  "jäädytetyllekin" blogille. Kannattaa käydä katsomassa mitä saavutettavuudesta on syksyllä tarjolla. Ainakin seminaareja ja löytyyhän tuolta muutakin asiaa.

http://saavutettava.fi/

Niin ja jos kiinnostaa sosiaalinen media ryhmätoiminnassa niin meidät saavuttaa nyt toisesta blogistamme: Näin sen koen. Tervetuloa!

SV

perjantai 14. syyskuuta 2012

Esteitä on moneen lähtöön


Näin sen näen-blogimme jää nyt hieman vähemmälle postaamiselle. Senioriverkko-projektilla on edessään uusi haaste esteiden parissa. Masennus on yleisimpiä mielenterveyden häiriöitä iäkkäiden keskuudessa. Usein masennus on jonkinasteinen este hyvälle elämänlaadulle. 

Senioriverkko-projekti lähtee tutkailemaan voidaanko sosiaalisen median avulla tuoda masentuneille iäkkäille turvallisuuden tunnetta, osallisuutta, yhteisöllisyyttä sekä iloa? 

Roihuvuoren palvelukeskuksen Vire-ryhmäläiset ohjaajineen lähtivät kokeilemaan asiaa Pieni piiri-kuvapuhelimien avulla. Alla olevassa blogissa Senioriverkko-projekti seuraa Vire-ryhmäläisten seikkailua sosiaalisen median maailmassa.

Tervetuloa seuraamaan kuinka tässä käy.

SV



keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Esteetön Helsinki


Saimme arvokkaan kommentin. Siinä kerrotaan että edellisessä postauksessa oleva esteetön Helsinki-sivusto ei ole enää ajantasalla. Kiitos kommentoijalle. "Helsingin kaupungilla ei ole sopimusta ylläpitäjä-järjestön kanssa. Ylläpitäjä ei ole kaupungin pyynnöstä huolimatta poistanut sivuja, eikä ilmoittanut ettei sivujen tiedot ole ajantasalla." 

Esteitä siis on kaikenlaisia fyysisestä ympäristöstä lähtien päätyen sivustojen ylläpitäjiin. Onneksi kuitenkin asiasta löytyy muutakin tietoa. Laitan linkit tuohon alle.

Helsingin esteettömyydestä löytyy tietoa seuraavasta osoitteesta:
www.hel.fi/helsinkikaikille

Pääkaupunkiseudun palvelukartasta löytyy tiedot kaupungin omien eri toimipisteiden esteettömyydestä. http://www.hel.fi/palvelukartta/

Tuo  palvelukartta on uusia asia allekirjoittaneellekin. Sen parissa voi nyt tovi viivähtää kun ulkona alkoi juuri satamaankin.

SV




tiistai 4. syyskuuta 2012

Esteetön Helsinki ja Suomi kaikille


Yhä enemmän katukuvassa liikkuu ihmisiä pyörätuolien tai muiden apuvälineiden avulla. Ihmiset haluavat liikkua, hoitaa itse asioitaan, viettää aikaa harrastusten parissa ja tavata ystäviään.  Apuvälineet kehittyvät kokoajan teknisesti paremmiksi mutta miten esimerkiksi Helsingissä lienee esteettömyyden laita?

Pienen Googlauksen jälkeen löysinkin loistavan sivuston Esteettömästä Helsingistä. Sivua ylläpitää vammaispalvelujärjestö Rullaten ry. Sivustolta voi etsiä tietoa esteettömyydestä palvelualoittain. Sivustolla on myös kartta Helsingin maanalaisista kulkureiteistä sekä muuta tietoa.

http://esteetonhelsinki06.onet.tehonetti.fi/index.php?group=00001450&mag_nr=7

Tämän löydön jälkeen tein toisenkin hyvän löydön.  Suomi Kaikille -palvelusta löydät helposti jokaiselle sopivia esteettömiä palveluita: Ravintoloita, klubeja, baareja, harrastusmahdollisuuksia, liikuntapaikkoja, vapaa-ajan palveluita, julkisia palveluita, kirkkoja, majoituspaikkoja, kulttuurikohteita, nähtävyyksiä ynnä muuta. Palveluita voi hakea paikkakunnittainkin.

http://www.esteetontamatkailua.fi/

Kannattaa tutustua sivustoihin ja kertoa eteenpäinkin. Esteettömyyshän palvelee meitä kaikkia.

SV

maanantai 27. elokuuta 2012

Uudet silmälasit - onko kasvosi neliöt, timantit, soikeat...


Uusien silmälasien hankinta on jännää puuhaa. Optikko hoitaa oikeanlaiset linssit, mutta kehykset pitää itse valita. Sopivat kehykset pitäisi valita pään, kasvojen, kulmakarvojen ja silmien muotoja tarkastellen. Toki voi vähät välittää säännöistä ja ottaa ne kehykset, jotka itseä eniten miellyttävät.

Olen itse hankkimassa uusia laseja. Nyt pitäisi mennä kehyksiä valitsemaan. Ottaisinko trendikehykset vai klassiset huomaamattomat? Kadehtien katson ihmisiä, jotka ovat valinneet isot näyttävät kehykset. Näyttävät tosi hyviltä. Mutta itse taidan kallistua vaatimattomampiin vaihtoehtoihin. Olen joskus reippaan optikon innoittamana valinnut hänen kovasti kehumat trendikehykset… ne jäivät käyttämättä.

Silmälasit ovat aika hintava hankinta. Niiden pitää olla mukavat päässä ja miellyttää omaa silmää peiliä katsoessa. On tietysti mukavaa, jos niitä muut kehuvat hyvännäköisiksi. Joskus lasit ovat niin kantajansa ”näköiset”, ettei niitä huomaa lainkaan. Se tosin ei taida olla näyttävien trendilasien tarkoitus?! Jos rohkeutta riittää niin voi ottaa mallia vaikkapa Lady Gagalta tai Elton Johnilta.

Onneksi kehyksiä on tarjolla jokaiseen makuun. Ja asiantunteva optikko osaa antaa hyviä neuvoja. Mutta kannattaa muistaa, että ”oma tyyli” on se ”paras tyyli”.

Vinkkejä silmälasien valintaan tästä.

ML

torstai 9. elokuuta 2012

Mikä on Papunet?


Papunet on sivusto, johon on koottu tietoa muun muassa kommunikoinnista ja selkokielestä.
Nyt on avattu myös Papunetin saavutettavuussivusto, jossa on artikkeleita saavutettavuudesta ja selkokielestä verkossa. Sivustolta löytyy ohjeita, miten suunnitellaan selkokielisen nettisivuston rakenne ja minkälainen on hyvä navigaatiorakenne. Hyviä vinkkejä suunnittelijoille!
Tänä vuonna Papunet toteuttaa uuden Julkishallinnon verkkopalvelujen arviointimalli -projektin. Tavoitteena on luoda malli kansalaisille suunnattujen nettisivujen saavutettavuuden arvioimiseksi ja kehittämiseksi. Toivottavasti tulevaisuudessa sivujen kehittäjät käyttävät hyödykseen tämän projektin tuloksia. Monimutkaisten sivujen sijaan saataisiin mutkattomia nettisivuja. Julkishallinnon sivujahan käyttävät myös mm. näkövammaiset, ikäihmiset ja maahanmuuttajat. On tärkeää, että teksti on ymmärrettävää ja sivuilla on helppo liikkua.
ML

torstai 19. heinäkuuta 2012

Tarjolla saavutettavaa palvelua

Seisoskelin ostoskärryjeni kanssa S-marketin kassajonossa. "Kiire" oli taas kova kuten minulla tuppaa olemaan aina kassajonoissa. Muilla näytti olevan hieman samaa ongelmaa. Sitten se tapahtui. Kassamyyjä  nousi ylös ja poistui kassalta. Koko jono huokasi harmista.

Myyjä lähti sokean asiakkaan kanssa hakemaan jotakin tuotetta. Enää vain muutamat asiakkaat jonossa huokailivat. Suurin osa ymmärsi tilanteen. Keskeytys kesti vain hetken ja varmasti jokainen ehti sinne minne oli menossa...jopa minäkin.

Loistavaa palvelua. Todellakin saavutettavaa. Jos näin toimittaisiin kaikkialla niin Hunnin (Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaiset ry HUN) kannanottoja kuluttaja-asioihin ei tarvittaisi. Allaolevasta linkistä voit tustusta niihin.
http://www.hun.fi/vaikuttaminen/kuluttaja-asiat

SV




maanantai 9. heinäkuuta 2012

Saavutettava Ruisrock


Aivan upeaa, että Ruisrockissa otettiin huomioon saavutettavuus. Tavoitteena oli antaa jokaiselle mahdollisuus liikkua, nähdä, kuulla ja kokea festivaali helposti. Hyvä esimerkki muillekin festari- ja tapahtumasuunnittelijoille.

Ruisrock antoi kymmenen saavutettavuuslupausta. Lupaukset sisälsivät helpon kulkemisen lisäksi mm. viestinnän saavutettavuuden selkokielisten nettisivujen avulla. Mielenkiintoista oli lupaus yleisavustajista. Oli jopa mahdollista etukäteen varata itselle oma henkilökohtainen avustaja. Ruisrockissa luvattiin ottaa saavutettavuus huomioon myös tulevina vuosia. Erinomaista!

Olisi mukavaa kuulla toteutuiko saavutettavuus Ruisrockissa? Miten esimerkiksi näkövammaiset kokivat festivaalit?


ML


perjantai 29. kesäkuuta 2012

Minne ne lasit katosivat?

Tuossa taannoin kerroinkin jo ikänäöstä ja Tiimarin laseista. No, tämän jälkeen olen ostanut Tiimarista monet lasit. Jouduin koukkuun lukulaseihin. Joka puseroon ja huiviin piti ostaa oikea sävy. Osa laseista on jo kadonnut matkassani teille tietämättömille.

Laukussani on nytkin työkäyttöön kolmet lasit. Kotonani lojuu kaikkialla laseja. Yhdet istuin hajalle. Onneksi ne ovat edukkaita sillä muuten olisin kenties pian vararikossa. Murkkupoikani ei ymmärrä yhtään äitiään. Hänen mielestään näinkin "iäkkäälle" ihmiselle piisaa yhdet lukulasit. Pääasia että niillä näkee.

Hän on tietysti oikeassa mutta minkäs ihminen kauneuden kaipuulle voi? Juuri nyt minulla on vihertävät lasit. Sen lisäksi että näen kirjoittaa minulla on tosi kiva fiiliskin.

SV